sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Luistelua

Käytiinpä me tuossa joulun pyhinä myös Porvoon suunnalla kääntymässä. Metsälenkki vei pienen lammen ohi, johon olivat jo pakkaset jäädyttäneet kauniin luistinkentän. Isompien opastuksella tutustui myös Sinna luistelun jaloon taitoon:





Jääprinsessa. <3

torstai 1. tammikuuta 2009

Vanha vuosi pakettiin

Joulunaika on ollut niin kiirusta täynnä, että on jäänyt postailut väliin. Uuden vuoden kunniaksi ajattelin laittaa tänään kuvapostauksen ja jättää höpinät vähän vähemmälle. :) (Toissapäivänä käytiin rokotuksilla ja tyttö painaa 8,8kg. Ei se enää ihan yhdellä kädellä kepeästi nouse niin kuin alkuun..)

Kuvat on käänteisessä järkässä, tuoreimmat ensiksi:

Jouluaattoa vietimme Haminassa, jossa Sinnan kaverina oli italianvinttikoira Masa. Kuva hämää vähän, koska oikeasti Sinna oli puolessatoista kuukaudessa kasvanut Masasta ohi.

"Mummin", äitini, tekemä jouluasu! <3

Sinna askarteli joulupäivän kunniaksi seinään reiän...

...näillä hampailla. :) Kulmurit on vielä maitokamaa, mutta eteen pukkaa jo rautahampaita. Kaikki etuhampaat on tytöltä pudonneet.

Mökillä kuusenhaussa. Esittelemme Sinnan kanssa uutta temppua. :)

Puuhund.

Mankkaalla lenkkeilemässä, kerrankin paikoillaan..

Mulla on vielä vähän opettelemista juoksevan koiran kuvaamisessa.. :) Varsinkin alkava hämärä vaikeuttaa tehtävää huomattavasti!

Mankkaalta.

Ja toinenkin.

Nämä kuvat on otettu Haltialasta, jonka kävimme korkkaamassa _hyvin_ märkänä päivänä. Sinna ja Suvi.

Haltialasta.

Myyn kanssa ulkoilemassa Mankkaan kaatiksella.

Tässäpä näitä oli kerrakseen. :)