Tätä päivää onkin odotettu. :)
Kartanolla alkoivat tänään pentutreenit ja olimme Simpun kanssa ajoissa jo vähän ennen kuutta paikan päällä. Tästä hyvästä meidät palkittiinkin vuoronumerolla... 31! Pitkään piti odottaa ennen kuin vieheen perään päästiin, mutta mikäs tuossa odotellessa, kun aurinko paistoi täydeltä terältä ja nestehuolto oli kunnossa. Odotellessa päästiin moikkailemaan tuttuja ja tuntemattomiakin. Simpulla meinasi tulla naapurileirin cirnecon(?) kanssa nokkapokkaa, kun kumpikaan ei olisi tahtonut irroittaa otettaan "the risusta"... siinä sitten nenät vastakkain äristiin tiukassa hammasotteessa... on meillä niin fiksu koira. ;)
Odotuksen jälkeen pääsimme vihdoin koittamaan onneamme vieheen perässä. Vielä matkalla lähtöpaikalle Sinna meinasi, että kaverin kanssa leikkiminen voisi olla kivempaa, mutta heti kun tytsi sai vieheen näköpiiriinsä, ei enää muut asiat kiinnostaneet. Sinna ampaisi vieheen perään kuin tykinsuusta ja määrätietoisen jahdin päätteeksi patsasteli viehe hampaissaan kuin paraskin metsästäjä. :) Toisen vedon otimme kopin läpi, eikä tyttö tainnut edes mitään koppia nähdä, sen verran nopeasti lähti vieheen perässä pinkomaan. Taitava!
Kotitreeneistä on siis tosiaan ollut apua. Rakentelimme tässä muutama viikko sitten isän armeliaalla avustuksella käsivieheen vanhasta yksipyöräisestä. Ainoa vika hienossa laitteessamme on suhteellisen pieni kela (siis se renkaan vanne, johon naru kiertyy). Sinna juoksee niin nopeasti, että siinä saa vetäjä vispata ihan tosissaan, ettei koira saa viehettä heti kiinni.
Jos oli tätä maanantaita odotettu, niin nythän se kuume vasta nousikin! Seuraavia treenejä odotellessa. :)
