Maastomestari!

Pohdiskelin Sinnan ensimmäisten maastokisojen jälkeen, että jos se tuli ekoissa kisoissa toiseksi, niin eikö sitten tokissa kisoissa pitäisi tulla ensimmäiseksi... Sinna ei tainnut tajuta, että vitsailin. :)

Eilen siis juostiin Tuomarinkartanolla HVK:n maastomestaruuskisat. Alkuerässä Sinnan pariksi arvottiin Wiles Aureliasfunfair. Kumpikin huusi lähtöpaikalla niin, että hyvä kun kuulin lähettäjän irti-käskyä. Sinna ruopaisi mullat meikäläisen naamalle ja painoi matkaan. Kaverin oikoessa Sinna pysyi melko hyvin uralla ja kuittasi hienon juoksun vielä tappamalla viehettä.

Jännityksellä odotimme alkuerien tuloksia ja kyllähän sitä oltiin hirvittävän ylpeitä, kun saatiin tietää, että Sinna lähtee finaaleihin ykköspaikalta 254 pisteellä, whippetien kaikkien alkuerien toiseksi parhailla pisteillä!

Myös finaalin tyttö veti tasaisen varmasti kotiin, tällä kertaa ei meinannut antaa viehettä palauttajalle lainkaan, vaan roikkui kaksin käpälin siinä kiinni, kun ei juoksukopan raoista onnistunut sitä hampaisiinsa saamaan.

Piinaavan pitkän odotuksen jälkeen alkoi palkintojenjako. Ratakisoissa on helppoa, kun tietää jo heti lähdön jälkeen kuinka kävi, mutta maastoissa täytyy odotella aivan hirrrrvittävän pitkään, että kuulee millaisia pisteitä tuomarit ovat antaneet. Tällä kertaa odotus kuitenkin palkittiin mittavin pystein: yhdellä järkyttävän suurella kiertopalkinnolla, sertipokaalilla ja HVK-maastomestaripokaalilla. Sinna sai myös vallan hienon manttelin, jonka kuvaaminen jäi eilen väsymyksen voittaessa toiseksi. Pitää yrittää napsia siitä kuvia jonain kauniina päivänä. :)

Sinnan finaalijuoksu toi pisteitä 260, joten yhteispisteiksi saatiin 514, päivän toiseksi parhaat pisteet. Edelle ylsi vain Oochigea's Icepower, joka kilpaili YK-urosten sarjassa. Ilmeisesti raidallisuus on valttia!

Lisää upeita kuvia Sinnan ja muiden maastoilijoiden juoksusta löytyy kennel MaXwinin galleriasta: http://maxwin.1g.fi/

Onnea kaikille maastoissa menestyneille, ja oljenkorteen jalkansa teloneelle Myy-paralle pikaista toipumista!

Sinna 2v!

Onnea maailman ihanimmalle raitamaakarille!! :) Syntymäpäiviä vietettiin jo eilen kera Esterin ja vierailevan tähden Lunan. Kuvia kesteistä on kamerassa, esittelemme niitä jossain vaiheessa.

Tänään Sinna sai lahjaksi hammashoidon... Ehkä paras lahja ikinä! Esterin rokotusten yhteydessä oli kätevä hoitaa vanhemman neidin hampaat kuntoon: vähän oli hammaskiveä, mutta ei mitään sen suurempaa. Esterin hammasharja on ostoslistalla, molemmat koirat saavat vast'edes "nauttia" säännöllisestä hammashuollosta. Harjailun lisäksi pakkaseen on hankittu kasa luita omatoimiseen hammaspuhdistukseen. :)

My First Maastokisat!

Sinna on alkukaudesta keskittynyt yksinomaan ratakisailuun, vaikka emännistöllä onkin ollut orastava kiinnostus maastokisoja kohtaan. Päätimme, että jostainhan se on aloitettava ja ilmoittauduimme Tampereen lähellä järjestettyihin kansainvälisiin maastokilpailuihin.

Unirytmin kääntö lomien jäljiltä ei ollut ihan kohdillaan, joten kellon soidessa 04:25 oli takana vain reippaat nelisen tuntia unta, mutta kun on kerran päätetty, niin mehän lähdetään. Onneksi keli oli hyvä ja aurinkokin alkoi lähdön aikaan sarastaa, joten matka Vesijärvelle sujui joutuisasti, allekirjoittaneen aikataulutuskailuista huolimatta - tai ehkä juuri sen takia. :)

Uusi veräjä toimi ääriolosuhteissa loistavasti!

Sinnan lähdöksi arvottiin numero 11, ensimmäinen whippetlähdöistä. Hieman jännitti laittaa tyttöä matkaan, kun isompien rotujen lähtöjä katsellessa näkyi pari kaatumista ja viehehukkaa tiukkojen kurvien tähden. Whippeteille rata oli haastava, pelto ei ollut erityisen tasainen, yhdessä kohdassa oli suuri ja liukas lantakasa ja vieheuran molemmilla puolin pitkähköä heinikkoa - uralta ulos ajautuminen kostautuisi rankasti. En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta luotin koiraan sen verran, että lähetin tytön matkaan. Viehevietti tuolla on sen verran kova, että siitä ei ainakaan jäisi päivän suoritukset kiinni.

Sinna punaisessa manttelissa.

Sinna sai tosi hyvän lähdön ja ryntäsi parista ensimmäisenä matkaan. Radalla oli heti alkuun muutama tiukka mutka ja vieheen viilettäessä takaisin lähtöpaikkaa (ja meitä lähettäjiä) kohti Sinna veti yhden mutkan suoraksi ajaen heinikkoon ja heittäen komean kuperkeikan. Tällistä selvittyään typy nousi pystyyn ja katseli hetken ympärilleen, ehdin jo pelätä, että se juoksee minun luokseni, sillä olin tässä vaiheessa paljon lähempänä, kuin kaveri ja viehe, mutta niin tuo vaan huomasi missä viehe meni ja ampaisi perään. Loppumatkan Sinna pysyi hyvin uralla ja sai kaatumisesta huolimatta välimatkaa pienennettyä koko radan ajan, tullen maaliin vain hetken pariaan myöhemmin. Jäimme odottelemaan pisteitä.

Maastokisoissa pisteet julkaistaan vasta kun koko sarja on juostu, mutta ovelimmilla oli omat radiopuhelimet viritetty tuomarien taajuudelle, joten kuulimme pikkulinnuilta huhua, että Sinnan pisteiksi tuli alkuerästä 228 - kaatumisesta huolimatta muutama piste paria enemmän. Kisoissa on siis kolme tuomaria, joilla on jokaisella 100 pistettä jaossa, 20 kustakin viidestä osa-alueesta (nopeus, innokkuus, älykkyys, ketteryys, kestävyys), joten maksimipisteet ovat 300. Alkuerän ja finaalin pisteet lasketaan yhteen ja parhaan pistemäärän saanut koira voittaa kisan - yksinkertaista. Meillä ei ollut vaan minkäänlaista käsitystä siitä, millainen pistemäärä tuo oli, hyvä vai keskinkertainen, huono se tuskin ainakaan oli. :)

Seuraavia whippetlähtöjä katsellessa alkoi kilpailuttajien sydäntä vähän kylmätä: lähes joka lähdössä toinen tai molemmat koirista kaatuivat heinikossa heittäen pahannäköisiä voltteja - yksi lähti jopa suoraan ensiapuun ranteen murruttua... Päätös finaalissa juoksuttamisesta ei ollut helppo ja hetken aikaa oltiinkin jo keräilemässä kamppeita ja lähdössä kesken päivän kotiin. Whippetlähtöjen loppupäässä koirat alkoivat pysyä paremmin pystyssä (liekö aamukaste haihtunut päivän mittaan?) ja kun kuulin, että rata käännetään finaalia varten toiseen suuntaan, päätin, että laitetaan Sinna kokeilemaan onneaan. Radan kääntö oli ehkä merkittävin tekijä, sillä näin päin käännettynä radan alkuun tuli loivempia mutkia ja selkeämpää ajolinjaa ja pahat mutkat osuivat vasta loppuun, kun vauhti on jo vähän hidastunut. Kieltämättä myös Sinnan sijoitus kolmantena alkuerien jälkeen kannusti katsomaan mihin tytöstä oikein on.

Jäimme odottelemaan finaaleja, odotus kesti suunnilleen ikuisuuden. Kisat järjestettiin Vattulan kotieläintilalla, joten ihmeteltävää onneksi riitti. Ester tutustui väliajalla heinäpeltoon, sekä tukkalehmiin. Pikkutyttö oli hirvittävä urhea kisamatkailija, vaikka taisikin kuluttaa kaiken energiansa ensimmäisten tuntien aikana ja kulutti loput nukkumiseen.

Ester piehtaroi.

Tukkalehmät - uhka vai mahdollisuus?

Finaaleissa juoksimme taas lähdössä 11, punaisella manttelilla. Kuten arvelinkin, Sinna selvitti radan alkuosan varsin mallikkaasti. Lopun mutkat jännittivät näin sivustakatsojana aivan vietävästi. Takakurvissa ollut lantakasa sai parin menettämään rytminsä (olisiko jopa heittänyt kuperkeikkaa?) ja Sinnan huvittavaan lantapyllyliirtoon, onneksi tyttö pysyi kuitenkin pystyssä. Sitten viimeisen kurvin kautta maaliin... ja niin viimeisessä kurvissa taas nurin. Vieheelle tyttö kuitenkin vielä hyökkäsi innokkaasti, joten hyvät pisteet oli luvassa. Lälläreistä poimittu tieto kertoi, että pisteiksi tuli 230, yhteispistemääräksi näin ollen 458, siihen mennessä sarjan toisiksi parhaat pisteet! Jäljellä oli kuitenkin vielä yksi pari – edellisen kierroksen kaksi parasta pistettä saanutta koiraa... Jännitti kyllä katsoa. Reino ja parinsa ampaisivat hyvin matkaan, mutta ensimmäisen peltopuoliskon jälkeen tapahtui jotain kummaa: pojat hukkasivat vieheen totaalisesti! Hetken ihmettelyn jälkeen matka kuitenkin jatkui, eikä meidän jännitys ainakaan lientynyt!

Me lähdettiin Sinnan kanssa autolle juomaan ja Supi jäi kasvattajien kanssa vakoilemaan radioliikennettä. Juomatauon jälkeen suuntasimme jäähdyttelemään ja vastaan käveli itkua tuhertava vaimo, joten päättelin, että meni joko todella hyvin tai todella huonosti.... Ja niinhän tuo kertoi, että viehehukka rokotti johtoparin pisteitä sen verran, että Meidän Sinna, ensimmäistä kertaa maastokisoissa, tuli sarjansa toiseksi!

Loputtomalta tuntuneen odottelun jälkeen alkoi vihdoin palkintojenjako. Sinna ansaitsi suorituksellaan paitsi toisen sijan ja taas yhden rumahkon pystin (tosin salaa mä vähän pidin tästä, se oli kynttilänjalka ja tarpeeksi yksinkertainen mun makuun.), myös ensimmäisen maastosertinsä! Koira-parka joutui kestämään rankan päivän päätteeksi vielä nöyryytyksen hetket, kun kiinnitin sertiruusukkeen sen pantaan ja valokuvasin valokuvaamasta päästyäni... ;) Mun mielestäni se kyllä näyttää myös vähän ylpeältä saavutuksestaan!


Ps. Jos auto kolisee eri tavalla kuin ennen, kannattaa pysähtyä saman tien ihmettelemään mistä kolina lähtee, ei vasta kilometrin päässä. Sillä kun huomaa, että kolinan lähde oli upouusi pokaali (ja vieläpä niistä ensimmäinen, joka ei tarvitse hienosäätöä asfalttiporalla!), joka on unohtunut auton katolle, vain muistaakseen laskeneensa sen sinne yhdessä maastokirjojen kanssa – joita ei muuten enää näy – ja toteaa, että yhden auton levyistä hiekkatietä lienee turha edes yrittää ajaa kisojen jälkeen vastavirtaan, mutta päättää silti yrittää vain todetakseen, ettei se todellakaan kannattanut, peruuttaa sitten sen samaisen kilometrin pohtien samalla mistä ihmeestä ne maastokirjat enää ikinä löytyy... ja ... niin. No, silloin ymmärtää mistä vinttikoiraharrastuksesta todella on kyse: sulasta hulluudesta.

Ässänä hihassa

Nyt on Esterin vuoro esittäytyä sanoin ja kuvin!

Ester, siis Macarenan Sirius, syntyi 17.5.2010 ja on kotoisin Macarenan kennelistä Mikkelistä. Pikkuriiviön äiti on Suomen kilparadoilla viilettävä Beschützer Ariel, isäpappa Track Lover van der Waterram asustaa kaukana Hollannissa.

Kävimme katsomassa pikkuista Esteriä muutamaan otteeseen ennen luovutuspäivää, ja tapasimme myös Tuomarinkartanon ja Hyvinkään radoilla: nuori neiti on saanut tutustua ratatunnelmaan jo useampaan kertaan. Hieno juttu, ja sama linja jatkuu, koska Ester reissaa mukanamme treeneissä ja kisoissa vähän niinkuin automaattisesti.

Vihdoin koitti se suuri päivä, kun haimme Esterin kotiin. Sinnan ensimmäiset automatkat olivat sen verran tuoreessa muistissa, että oletin pitkän kotimatkan olevan aivan hirveää taistelua, mutta Ester otti ja nukkui jaloissani melkein koko matkan. Välillä se istui ja katseli tarkkaavaisesti lähinnä uutta emäntäänsä. Uuden elämän alku sujui muutoinkin hyvin, ruoka maistui, samoin uni.

Jos mä nyt ihan vaan vähän ja vaivihkaa nostaisin tassua tähän sun penkille...?

Eniten jännitti tietysti se, että miten Sinna ottaa pikkusiskon vastaan. Alkuun melko jähmeästi, kuten odottaa saattaa, mutta nyt kun Ester on elellyt luonamme jo viikon, ovat siskosten välit lämmenneet huimasti. Sinna ei tosin taida tietää, että miten pieneen riiviöön pitäisi suhtautua: toisaalta kakaran kanssa leikkiminen on kamalan hauskaa, mutta toisaalta, eikö tässä pitäisi käyttäytyä laumassa yläpuolella olevan tavoin ja pitää pikkuinen järjestyksessä?

Hurjannäköistä leikkiä, mutta mitä muuta voi odottaa, kun pelikentällä on ihana, pehmeä ja (erityisesti mamman mielestä..............) jännittävää ääntä pitävä vinkulelu?!?

Kesällä reissataan myös muualla kuin kisoissa. Vietimme viikonlopun vanhempieni luona, ja Ester sopeutui siihenkin pyöritykseen varsin hyvin. Lauantaiksi olimme sopineet mökkireissun, ja kuinka ollakaan, juuri silloin tuli vastaan koko kesän ainoa kylmä ja myrskyinen päivä. Meistä kellään ei ollut viileän sään vaatteita mukana, mikä ei haitannut menoa koska äidin komeroista ja mökin aarrearkuista löytyi vaatetta jos jonkinlaista meille kaksijalkaisille, mutta entä pikkuinen reissulainen? Mihinkäs tämä takiton puetaan? Ei hätää, sillä tämä konsti oli käytössä jo Sinnan pentuaikoina: äidiltä jouti lämmikekäyttöön eräskin laastitahrainen huppari, jonka hihasta sai helposti taiottua – tadaa – tyylikkään ulkoiluvaatteen!

Ensin pitää sovittaa...

... ja eikun menoksi! Frisbeen voittokulku jatkuu.

Mökkireissulla oli kaikin puolin mukavaa ja lokoisaa. Pikkuinen hurmasi mummon ja muutaman muunkin sukulaisen, riehui ja kieppui pienenä väkkäränä tuulisella merenrannalla isosiskon ja sen kuluisan frisbeen perässä, imuroi välipalakseen kunnioitettavan annoksen nappuloita lattioilta ja sammahti lopulta allekirjoittaneen syliin lämpimän villapuseron (siis ei vatsanahan, toim.huom.!) poimuihin.

Sinna nauttii leikistä, minä maisemista, molemmat elämästä.

Pieni touhottaja on pärjännyt kerrassaan mainiosti sekä reissussa että täällä kotona. Olemme kaikki kovin iloisia siitä, että laumamme tuore hännänhuippu on reipas, nokkela ja sopeutuvainen tyyppi, joka ei jää itseriittoisen tiikerityttömme jalkoihin. Esteristä ja Sinnasta sukeutunee melkoinen nelijalkaisparivaljakko; vauhtia riittää sen verran jo nyt...

Pikkutiikerin pikkusisko

Ikioman makuuhuoneen suuressa sängyssä on meneillään melkoinen show. Sinna leikkii valkosipulinkynnellä, viskelee kynttä suussaan ja piehtaroi ihanan aarteen päällä silmät muljahdellen ja häntä iloisesti vispaten. Huiskivaa häntää jahtaa pieni, toffeenvärinen häntäkärpänen, ja makuuhuoneessa kaikuu aika ajoin riehuisaksi yltyvä vinkuna ja haukunkimitys. Tämä ärsyttävä, alati perässä viipottava pieni vintiö on Ester, pikkutiikerin uunituore pikkusisko, joka muuten on riittävän röyhkeä tarttuakseen hetkeen ja hetkeksi vaille valvontaa jääneeseen valkosipulinkynteen.

Mutta kelataanpa ajassa taaksepäin, niinkin kauas kuin ... Tätä tarinaa ei vain voi aloittaa, paitsi alusta. Alusta asti olemme olleet sitä mieltä, että sosiaalinen ja täpäkkä Sinna tarvitsee itselleen ystävän, Simparin Ystävän, siis toisen whippetin. Haavetta on hellitty hiljakseen, välillä jopa jarrupainotteisesti, jotta tiikerineiti saisi kasvaa kaikessa rauhassa ja keskittyä vieheen perässä pinkomiseen, mikä on paitsi Sinnalle, myös meille huoltojoukoille uusi ja jännittävä harrastus. Eikä niitä sopivia pentujakaan ihan joka oksalla kasva; meidän kaikkien kolmen sydämet on vienyt rata, joten myös uuden laumanjäsenen pitäisi kuulostella moottorin kutsua intoisin mielin.

Sopiva pentusuunnitelma löytyi sitten kuitenkin, ja keskustelut kasvattajien kanssa päätyivät siihen, että nimemme merkittiin muistiin, jonoon pentulistan hännille. Tyttöjen sarakkeeseen, totta kai. Voi sitä jännitystä, kun odoteltiin ensin mammakoiran kiimaa, sitten astutusreissua ja lopulta tiineeksi ultraamisen jälkeen pikkuisten syntymää. Ja voi sitä pettymystä, kun tyttöjä syntyikin vain kaksi. Meille jonon perää pitäville se oli kova pala purtavaksi.

Mutta joskus käy niin, että asiat loksahtelevat ja toiveet toteutuvat. Viikkoa myöhemmin kasvattaja soitti ja kertoi, että jonotuslista on otettu mietintään vielä kerran, koska maailmalle lähtevän tyttösen toivotaan pääsevän mahdollisimman harrastavaan kotiin – vieläkö meitä mahtaisi kiinnostaa? Erään helsinkiläisen toimistotalon neljännen kerroksen kokoushuoneen ikkunalaudalla seisova tuleva koiranomistaja kuunteli puhetta linjan toisesta päästä sydän kumahdellen. Että kiinnostaako? Ei voi vastata, jos ei löydä sanoja.

Pentujen syntymän odottamisen aiheuttama jännitys ei ollut mitään verrattuna puhelua seuranneiden viikkojen hämminkiin ja kihinään. Pentuja on kaksi ja toinen niistä tulee meille, mutta kumpi? Millainen tuo tuleva perheenjäsenemme oikeastaan on? Mitä Sinna on siitä mieltä? Loppuuko putkiremontti luvattuna päivänä? Ja pohjalla: onko se nyt varmasti meidän?

Tuttavat varoittelivat Sinnan mahdollisesta mustasukkaisuudesta, ja totta kai tiesimme, että mamman silmäterä hellantelttu joutuu lujille, kun uusi koira asettuu taloksi. Niinpä Sinna onkin tuottanut lähinnä positiivisia yllätyksiä: pentunen on ollut luonamme vasta neljä päivää, mutta Sinna suhtautuu uuteen tulokkaaseen aika ajoin jopa hyväksyvästi. Odotamme jännityksellä, miten asiat kehittyvät...

Sijoituskisat Kartanolla 3.7.2010

Sinna juoksi sijoituslähdössä matkan 280m aikaan 18,77s! Eli oman ennätyksensä ja samoin tein tämän kesän kymppilistan sijalle 8. Hieno tyttö!

Sinnalla siis toinen käyttövalioaika ja ensimmäinen pysti plakkarissa! Nyt ei kun umpiovellista vitriiniä hankkimaan... :D

Kisakuulumisia

Alkukesä on meillä mennyt töitä tehdessä ja viikonloppuisin ympäri Etelä-Suomea Sinnan kisoissa juostessa. :) Tänään oli vuorossa sijoituskisat Hyvinkäällä. Sinnan lähtö oli siirretty kisan viimeiseksi ja päivä menikin mukavasti veljien ja tuttujen juoksuja seuratessa. Mukana olivat NN-Napoleon ja NN-Talisman, joilla molemmilla meni oikein mukavasti. Napo tuli 480m matkalla maaliin sijoituksella 6./6., juosten kuitenkin käyttövalioajan 32:75. Tappi otti tyylilleen uskollisesti rauhalliset lähdöt ja vahvat juoksut. 280m matkalla ajaksi 18:60, niin ikään käyttövalioaika. 350m matkan tulos jäi minulta kuulematta, sillä Sinnan lähtö oli seuraavana ja piti käydä hätyyttelemässä treenaria ja juoksemassa koppaa autosta...

Sinna oli pyörinyt kuulemma kopissa ympyrää, alkukaudesta niin hyvin mielessä ollut koppikäyttäytyminen on jostain syystä lähtenyt huonompaan suuntaan. Pari kertaa tyttö on kopituksessa meinannut oikaista suoraan radalle käymättä lähtöruudun kautta. Mutta eihän sellainen käy. Sen sijaan lähtönopeus on parantunut koko ajan, ihan kuin jotain olisi pienen koiran aivoissa naksahtanut paikoilleen. Mahtava homma. :) Ai niin, se juoksu.

Lähdössä oli viisi koiraa, joista kaikki saivat suunnilleen yhtä hyvän lähdön. Sinnan ulkokoppi vissiin hieman hidasti menoa ja tyttö jäi porukan hännille, eikä pystynyt koko 350m matkalla ohituksiin, vaikkei porukasta jäänytkään. Maaliin tyttö tuli siis viidentenä, ajalla 24:41.

Lähdön voitti Oochigea's Icepower hienolla ajalla 23:10 ja toiseksi tuli Sinnan leikkikaveri Sökövintin CD-Espresso aka Myy ajalla 24:00. Hyvä Mymmi! :) Kolmas MaXwin Frida 24:41 ja neljäs Sökövintin JX-Benito 24:32.

Yritetään tästä lähtien laittaa Sinnan tulokset aina kisan jälkeen blogiin näytille, mutta toistaiseksi mitään huikeita voittoja ei plakkariin ole tullut. Ehkä siitä syystä tämä laiska raportointi.. ;) Mainittakoon kuitenkin, että viime viikonlopun Tähtisprintteri-kisassa Sinna juoksi ensimmäisen käyttövalioaikansa 19:35 (280m matkalla)! Jee! :) Raskaalla radalla vesisateessa, joten handlerit olivat syystäkin tyytyväisiä. Eikä riemua lainkaan vähentänyt velipoika Remun voitto urosten sarjassa päivän nopeimmilla ajoilla.

Nyt tulee parin viikon tauko näihin hommiin ja lähdemme jännittävälle juhannusreissulle. Siitä lisää myöhemmin. :)