Viuh viuh ja molskis.

Kuinka paljon jännittäviä käänteitä voikaan pitää sisällään kolme päivää vinttarinelämää!

Viime sunnuntaina olimme kisoissa Hyvinkäällä. Sinna oli ilmoitettu 280 metrille, ja lähdin viemään tyttöä matkaan odottavaisin mielin; motivoitunut koira, sopiva sää ja kelvollisesti käyntiin lähtenyt kausi Tampereen radalla nostivat mielen korkealle. (Alla oleva kuva on sikäli harhaanjohtava, että Sinna riekkui ennen radalle lähtöä tapansa mukaan, eli hillittömästi -> miten tällainen kuva on ylipäänsä voitu ottaa?)

Sinna ja Suvi radan vieressä juuri ennen starttia

Koira koppiin, ovi kiinni, kopittaja kurkkii hätäisenä koppiin oven yli – miten päin se siellä nyt on – ja innosta mellastavat eläimet pinkaisevat liikkeelle. Mutta kuinka ollakaan, Sinnan naapurikopista lähtenyt koira juosta pamauttaa heti lähtötohinoissa suoraan Sinnan kylkeen. Rytmi sekoaa täydellisesti, ja Sinna hakee paikkaa koko takasuoran. Maalisuoralla törmäilijän paketti hajoaa ihan kunnolla, ja koira yrittää häiritä Sinnaa minkä ehtii. Sinna ei onneksi reagoi häiritsijän rähinöihin, joten ainoastaan häiritsijä diskataan, mutta voi sitä harmitusta kun startti menee keturalleen. Aika on surkea, 20.22, mutta hitoiksi mennyt juoksu vaivaa tietysti eniten. Huoli laukkaa mielessä: mitä jos se saa jotain traumoja? mitä jos se ei enää uskalla spurtata kunnolla lähtörytinässä? mitä jos ja mitä jos ei, ja niin edelleen? Alamme järjestellä Sinnalle ryhmästarttia seuraavan viikon kisoihin.

Sinna itse näyttää tietysti tyytyväiseltä, sillä viehe maistuu aina yhtä hyvältä. Ja kasvattaja ojentaa lohdutuslahjaksi ihanaisen pellavaisen kesätakin sekä Sinnalle että Viima-siskolle.

Sinna ja Viima poseeraavat uusissa lämppäreissä

Sinna on minusta oikeastaan aika urhea. Ja hyvä niin, sillä lisää jännää on luvassa seuraavana päivänä: kasvattaja on varannut maanantaiksi uimavuoron koirakylpylälle, ja Sinna on kutsuttu mukaan! Simpari oppi uimaan jo viime kesänä, kun älytimme sen veteen frisbeen perässä, mutta mikään varsinainen vesipeto se ei ole. Uinti on kuitenkin erinomaista treeniä, jotenei muuta kuin molskis ja loiskis.

Tässä sitä mennään kuin vettä vain.

Yksi uintivuoro on puolen tunnin mittainen, ja kasvattajan kaksi koiraa (Sinnan äiti ja veli) ja meidän Simpari saivat kukin uida muutaman kierroksen vuorotellen. Sinna heittäytyi puuhaan luonteelleen tyypillisellä tarmolla, ja kolmen koiran ryhmä toimi ilmeisesti hyvin, kun välillä sai seistä altaan reunalla ihmettelemässä muiden menoa.

Hui, noi ui!

Altaan reunalta tuli räpsäistyä myös tämmöinen kuva:

Kuva on tärrännyt ja epäselvä ja omituinen ja mitälie, mutta kun tässä vaan on se kaikki! Vauhti ja touhu, meno ja meininki, ja veden pintaa halkova, päättäväisin ottein eteenpäin räpylöivä koira. Meidän viineri.

Urheilusuorituksen päätteeksi Sinna sai tietysti osakseen kuivattelua ja hellimistä, ja uusi hieno lämppäritakki osoittautui myös erinomaiseksi kylpytakiksi. (Turkki tuoksui ihan vieraalta kylpylän jäljiltä. Hassua.)

Lutuinen uimari keekoilee uudessa kylpytakissa, eikä aavista lainkaan, että seuraavana päivänä on edessä jälleen uusi koitos: ryhmässä pinkomisen täsmätreenit kotiradalla Tuomarinkartanolla. Tällä kertaa Sinna juoksee kimpassa velipoika Remun ja varmaksi menijäksi todetun Maxwin Deemaxin kanssa, joten 350 metrin treenistartin pitäisi olla melko selvää kaljaa, mutta radan reunalla jännittää silti aivan sietämättömästi. Seuraan ylös rämähtävää etuporttia hermostuneena. Uloimmasta kopista sinkoaa näkösälle pieni raidallinen ammus, kolmesta koirasta selvästi ensimmäisenä, sekunnin sadasosalleen oikeaan aikaan. Se ei voi olla Sinna, koska Sinna ei osaa lähteä täsmällisesti. (Se on kopissa niin täpinöissään, että se unohtaa keskittyä lähtemiseen.) Se ei vaan voi olla Simpari. Sen täytyy olla joku muu. Mutta ei, ei helvetti, se on Simpari, SE ON SIMPARI!!! Tuo täydellisen lähdön suorittanut koira on meidän Sinna, se on MAMMAN OMA PIENI SIMPARI!!!!!!!! Olen niin äimistynyt, että palaan tajuihini vasta kun mennään jo kovaa kyytiä pitkin takasuoraa. Sinna jää pojista, mutta vähemmän kuin mitä uskalsin edes toivoa. Maalissa Sinna on vain muutaman koiranmitan jäljessä Deemaxista, jolla puolestaan on suunnilleen samanmittainen hajurako ilmiömäistä vauhtia pinkoneeseen Remuun. Kiljun hurmioituneena. Kovaääninen puhkeaa puhumaan, ja tajuan tukkia turpani kuullakseni, että Sinnan aika on 23,95. Tempaisi siinä poikain vanavedessä pinkoessaan käyttövalioajan, eikä tehnyt edes tiukkaa.

Treenien jälkeen on niin hyvä mieli että naurattaa. Kesäkuun ensimmäinen päivä! Tästä on hyvä jatkaa.