tiistai 27. heinäkuuta 2010

Ässänä hihassa

Nyt on Esterin vuoro esittäytyä sanoin ja kuvin!

Ester, siis Macarenan Sirius, syntyi 17.5.2010 ja on kotoisin Macarenan kennelistä Mikkelistä. Pikkuriiviön äiti on Suomen kilparadoilla viilettävä Beschützer Ariel, isäpappa Track Lover van der Waterram asustaa kaukana Hollannissa.

Kävimme katsomassa pikkuista Esteriä muutamaan otteeseen ennen luovutuspäivää, ja tapasimme myös Tuomarinkartanon ja Hyvinkään radoilla: nuori neiti on saanut tutustua ratatunnelmaan jo useampaan kertaan. Hieno juttu, ja sama linja jatkuu, koska Ester reissaa mukanamme treeneissä ja kisoissa vähän niinkuin automaattisesti.

Vihdoin koitti se suuri päivä, kun haimme Esterin kotiin. Sinnan ensimmäiset automatkat olivat sen verran tuoreessa muistissa, että oletin pitkän kotimatkan olevan aivan hirveää taistelua, mutta Ester otti ja nukkui jaloissani melkein koko matkan. Välillä se istui ja katseli tarkkaavaisesti lähinnä uutta emäntäänsä. Uuden elämän alku sujui muutoinkin hyvin, ruoka maistui, samoin uni.


Jos mä nyt ihan vaan vähän ja vaivihkaa nostaisin tassua tähän sun penkille...?

Eniten jännitti tietysti se, että miten Sinna ottaa pikkusiskon vastaan. Alkuun melko jähmeästi, kuten odottaa saattaa, mutta nyt kun Ester on elellyt luonamme jo viikon, ovat siskosten välit lämmenneet huimasti. Sinna ei tosin taida tietää, että miten pieneen riiviöön pitäisi suhtautua: toisaalta kakaran kanssa leikkiminen on kamalan hauskaa, mutta toisaalta, eikö tässä pitäisi käyttäytyä laumassa yläpuolella olevan tavoin ja pitää pikkuinen järjestyksessä?



Hurjannäköistä leikkiä, mutta mitä muuta voi odottaa, kun pelikentällä on ihana, pehmeä ja (erityisesti mamman mielestä..............) jännittävää ääntä pitävä vinkulelu?!?

Kesällä reissataan myös muualla kuin kisoissa. Vietimme viikonlopun vanhempieni luona, ja Ester sopeutui siihenkin pyöritykseen varsin hyvin. Lauantaiksi olimme sopineet mökkireissun, ja kuinka ollakaan, juuri silloin tuli vastaan koko kesän ainoa kylmä ja myrskyinen päivä. Meistä kellään ei ollut viileän sään vaatteita mukana, mikä ei haitannut menoa koska äidin komeroista ja mökin aarrearkuista löytyi vaatetta jos jonkinlaista meille kaksijalkaisille, mutta entä pikkuinen reissulainen? Mihinkäs tämä takiton puetaan? Ei hätää, sillä tämä konsti oli käytössä jo Sinnan pentuaikoina: äidiltä jouti lämmikekäyttöön eräskin laastitahrainen huppari, jonka hihasta sai helposti taiottua – tadaa – tyylikkään ulkoiluvaatteen!


Ensin pitää sovittaa...


... ja eikun menoksi! Frisbeen voittokulku jatkuu.

Mökkireissulla oli kaikin puolin mukavaa ja lokoisaa. Pikkuinen hurmasi mummon ja muutaman muunkin sukulaisen, riehui ja kieppui pienenä väkkäränä tuulisella merenrannalla isosiskon ja sen kuluisan frisbeen perässä, imuroi välipalakseen kunnioitettavan annoksen nappuloita lattioilta ja sammahti lopulta allekirjoittaneen syliin lämpimän villapuseron (siis ei vatsanahan, toim.huom.!) poimuihin.


Sinna nauttii leikistä, minä maisemista, molemmat elämästä.

Pieni touhottaja on pärjännyt kerrassaan mainiosti sekä reissussa että täällä kotona. Olemme kaikki kovin iloisia siitä, että laumamme tuore hännänhuippu on reipas, nokkela ja sopeutuvainen tyyppi, joka ei jää itseriittoisen tiikerityttömme jalkoihin. Esteristä ja Sinnasta sukeutunee melkoinen nelijalkaisparivaljakko; vauhtia riittää sen verran jo nyt...

torstai 22. heinäkuuta 2010

Pikkutiikerin pikkusisko

Ikioman makuuhuoneen suuressa sängyssä on meneillään melkoinen show. Sinna leikkii valkosipulinkynnellä, viskelee kynttä suussaan ja piehtaroi ihanan aarteen päällä silmät muljahdellen ja häntä iloisesti vispaten. Huiskivaa häntää jahtaa pieni, toffeenvärinen häntäkärpänen, ja makuuhuoneessa kaikuu aika ajoin riehuisaksi yltyvä vinkuna ja haukunkimitys. Tämä ärsyttävä, alati perässä viipottava pieni vintiö on Ester, pikkutiikerin uunituore pikkusisko, joka muuten on riittävän röyhkeä tarttuakseen hetkeen ja hetkeksi vaille valvontaa jääneeseen valkosipulinkynteen.

Mutta kelataanpa ajassa taaksepäin, niinkin kauas kuin ... Tätä tarinaa ei vain voi aloittaa, paitsi alusta. Alusta asti olemme olleet sitä mieltä, että sosiaalinen ja täpäkkä Sinna tarvitsee itselleen ystävän, Simparin Ystävän, siis toisen whippetin. Haavetta on hellitty hiljakseen, välillä jopa jarrupainotteisesti, jotta tiikerineiti saisi kasvaa kaikessa rauhassa ja keskittyä vieheen perässä pinkomiseen, mikä on paitsi Sinnalle, myös meille huoltojoukoille uusi ja jännittävä harrastus. Eikä niitä sopivia pentujakaan ihan joka oksalla kasva; meidän kaikkien kolmen sydämet on vienyt rata, joten myös uuden laumanjäsenen pitäisi kuulostella moottorin kutsua intoisin mielin.

Sopiva pentusuunnitelma löytyi sitten kuitenkin, ja keskustelut kasvattajien kanssa päätyivät siihen, että nimemme merkittiin muistiin, jonoon pentulistan hännille. Tyttöjen sarakkeeseen, totta kai. Voi sitä jännitystä, kun odoteltiin ensin mammakoiran kiimaa, sitten astutusreissua ja lopulta tiineeksi ultraamisen jälkeen pikkuisten syntymää. Ja voi sitä pettymystä, kun tyttöjä syntyikin vain kaksi. Meille jonon perää pitäville se oli kova pala purtavaksi.

Mutta joskus käy niin, että asiat loksahtelevat ja toiveet toteutuvat. Viikkoa myöhemmin kasvattaja soitti ja kertoi, että jonotuslista on otettu mietintään vielä kerran, koska maailmalle lähtevän tyttösen toivotaan pääsevän mahdollisimman harrastavaan kotiin – vieläkö meitä mahtaisi kiinnostaa? Erään helsinkiläisen toimistotalon neljännen kerroksen kokoushuoneen ikkunalaudalla seisova tuleva koiranomistaja kuunteli puhetta linjan toisesta päästä sydän kumahdellen. Että kiinnostaako? Ei voi vastata, jos ei löydä sanoja.

Pentujen syntymän odottamisen aiheuttama jännitys ei ollut mitään verrattuna puhelua seuranneiden viikkojen hämminkiin ja kihinään. Pentuja on kaksi ja toinen niistä tulee meille, mutta kumpi? Millainen tuo tuleva perheenjäsenemme oikeastaan on? Mitä Sinna on siitä mieltä? Loppuuko putkiremontti luvattuna päivänä? Ja pohjalla: onko se nyt varmasti meidän?

Tuttavat varoittelivat Sinnan mahdollisesta mustasukkaisuudesta, ja totta kai tiesimme, että mamman silmäterä hellantelttu joutuu lujille, kun uusi koira asettuu taloksi. Niinpä Sinna onkin tuottanut lähinnä positiivisia yllätyksiä: pentunen on ollut luonamme vasta neljä päivää, mutta Sinna suhtautuu uuteen tulokkaaseen aika ajoin jopa hyväksyvästi. Odotamme jännityksellä, miten asiat kehittyvät...

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Sijoituskisat Kartanolla 3.7.2010

Sinna juoksi sijoituslähdössä matkan 280m aikaan 18,77s! Eli oman ennätyksensä ja samoin tein tämän kesän kymppilistan sijalle 8. Hieno tyttö!

Sinnalla siis toinen käyttövalioaika ja ensimmäinen pysti plakkarissa! Nyt ei kun umpiovellista vitriiniä hankkimaan... :D