Ja niin on kulunut vuosi.

Elokuun kalenterilehdelle oli jo hyvissä ajoin raapustettu 23. päivän kohdalle merkintä: SINNA 1V!!! Ensimmäisen kokonaisen vuoden, siis ensimmäisen ihkaoikean synttärin, kunniaksi oli suunniteltu mitäpä muuta ihanaa kuin syntymäpäiväkakun syömistä. (Sinna vihittiin tähän ikiaikaiseen rituaaliin jo puolivuotissynttärinä, kun allekirjoittanut ei voinut kuvitellakaan voivansa odottaa yksivuotispäivään asti.) Tärkeän päivän muu ohjelma päätettiin olla päättämättä sen kummemmin.

Sinnan syntymäpäiväohjelma muotoutui varsin hauskaksi. Lähdimme aurinkoisen viikonlopun kunniaksi reissuun: vierailimme Porvoossa, ja neidillä riitti jännittävää tekemistä koirakavereiden kanssa. Sinna oli kovasti innoissaan päästessään jo vähän jyvälle isompien tyttöjen touhuista, ja vikkeläkinttuinen päivänsankari ryhtyi metsäretkellä pinkomaan keppien perässä muiden mukana. Tyttö oli seurasta niin tohkeissaan, että edes yöuni ei meinannut maistua, omista turvallisista eväsnappuloista puhumattakaan. Maanantaina piipahdimme vielä Sondbyssä koirien uimarannalla, ja Sinna pulikoi riemuissaan vilpoisessa merivedessä. Rakkaan frisbeen perässä, kuinkas muuten. Kotiin kyörättiin rättiväsynyt ja hiekalla kuorrutettu mutta ilmeisen onnellinen olento.

Päätimme lopulta säästää syntymäpäivän maukkaimman sisällön, nimittäin synttärikakun, nautittavaksi vasta kotioloissa. Pahaa-aavistamaton juhlakalu painui suorinta tietä päiväunille, joten kakkuoperaatiota päästiin suorittamaan kaikessa rauhassa.

Erinomaisen perusmateriaalin räkäkuonon synttärikakulle tarjosi tuo äitien tekemän ruoan ikuinen kiintotähti, nimittäin maksalaatikko. Sinnan kakkuun valittiin rusinaton versio. Kunnon kakkuun kuuluu luonnollisesti myös kuorrutus, jonka virkaa toimitti tällä kertaa saksalais-ranskankermainen maitotuoteasia. (Huomattavasti paremman tuloksen saa kuitenkin aikaan kreikkalaisella jugurtilla, kotoisasti partaäijällä.) Ja koska kyse oli juhla-ateriasta, niin koko komeus kasattiin suuren maailman tyyliin isolle lautaselle.

Runko-osaa eli maksalaatikkoa voi a) ensin irrottaa laatikosta hirveällä raivolla, ja sitten

b) työstää mieleisen kakulliseen muotoon.

Kuorrutuksen silotteleminen kakun päälle oli yksinkertaisesti ihanaa. Tai ehkä olikin kyse maksalaatikon hautaamisen terapeuttisesta vaikutuksesta?

Ja sitten koristeet. Päivälliskokilta liikeni hieman poronlihasiivuja kakun reunoja somistamaan, ja päälle taiteltiin vielä vähän ylimääräistä hömppää tutuista koiranherkuista.

Kas näin! Moni kakku päältä kaunis, mutta harva maksalaatikkoa sisältä. Enää piti herätellä sikeästi koisaava synttärisankari maistamaan lopputulosta.

Neidin yksivuotiskakku tarjoiltiin juhlallisin menoin keittiön lattialla. Vastaanotto ei ollut aluksi järin haltioitunut; Sinna oli reissun riemuista aivan naatti, eikä ehkä vastaheränneenä kovin nälkäinenkään. 

Lopulta pienen eläimen uteliaisuus kuitenkin voitti. Sinna pääsi kakun makuun, ja syödä massutti tarmokkaasti.

Puolivuotiskakun jäljiltä jäi puhtaaksi nuoltu lautanen, yksivuotissynttäreillä kakusta meni vain neljännes. Ehkä juhlapäivä oli sen verran jännittävä, että uni voitti. Hyvä niin.

Kokonainen vuosi on vierähtänyt, eikä Pikkutiikerimme enää olekaan kovin pieni. Ällistelemme ihmeissämme ajan hurjaa juoksua. Vasta hetki sitten jaloissamme pyöri pikkuinen, pehmeä pampula, joka joutui ponnistelemaan ankarasti kyetäkseen kampeamaan itsensä sohvalle uuden laumansa pariin. Tänään tiikeri kävelee paikalleen sohvalle vaivatta. Kyllä, Sinna on kasvanut suureksi ja voimakkaaksi, ja toisinaan ihmettelemme mihin se pieni tirriäinen oikein katosi. Mutta kotiväkensä iloksi (ellei joskus jopa riesaksi) Sinna on kuitenkin vielä henkisesti, no, täysi pentu. Vauhtia ja vilskettä riittää; ehkä ei ole syytä ihmetellä kuinka aika tuntuu kiitävän, kun lapsukainen ryydittää elämäämme seitsemänä päivänä viikossa.

Ensimmäinen vuosi Sinnan kanssa on ollut ihmeellistä aikaa, paljon on ehditty kokea, paljon enemmän on toivottavasti edessä. Tämä lienee hyvä sauma kiittää Kiiturin väkeä ja kaikkia muita ihania tukijoukkoja, joiden avulla on päästy näinkin pitkälle: kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos, täydestä sydämestä.

PS Sinnan blogiin lisättiin uusi sisällöntuottaja, Suvi, joka on ollut alusta asti varsin tiiviisti mukana tiikerineidin elämässä.

PPS Aiemmin kesällä lupasin, että kun Sinna on täyttänyt vuoden, en enää kutsu sitä pieneksi eläimeksi. Mutta kuten tarkkasilmäisimmät lukijat ovat ehkä jo ehtineet huomatakin, ei lupauksen pitäminen tainnut aivan onnistua. Pahnanpohjimmainenhan tuo kuitenkin on - mutta kuinka kauan?