Koirakavereita ja jalkavammoja

Nyt on ollut hävettävän pitkä tauko bloggauksessa, johan tässä alkaa itsekin unohtaa mitä on tullut tehtyä ja nähtyä. Meidän piti Sinnan kanssa lähteä tänään Turkuun, mutta kuten kaikki dvd-projektit tähän mennessä, myös tämä nyt työn alla oleva, ei toimi. Olen koko päivän istunut koneella ja kiroillut hidasta etenemistä ja väärinpäin olevia kenttiä ja tuskastellut. No, ei niin suurta pahaa, ettei jotain hyvääkin, onpahan aikaa istua ja kirjoitella Sinnan kuulumisia. :)


Me ollaan oltu nyt reilu viikko kotosalla tytön kanssa, olen käynyt kaksi päivän keikkaa tekemässä tässä välissä, mutta muuten on ollut melko leppoisaa. Sinnan kohokohdat tältä ajalta olivat ehdottomasti kaksi tapaamista koirakavereitten kanssa. Ensin lähdimme Porvooseen tapaamaan Terhiä, Outsaa, mummista ja rinsessoita.

Tässä kuvassa esiintyy kolme pyllyä ja Sinna. Kolme pyllyä kuuluvat em. koiruuksille ja käsi Outsalle. Kävimme siis metsässä kävelemässä ja Sinna yritti parhaansa mukaan pysyä isompien perässä. Maasto tuotti ajoittain vaikeuksia, kun noin 15cm korkea varvikko näytti sinnaperspektiivistä hyvin korkealta esteeltä, jonka yli täytyi hypätä.. ja nenälleenhän sitä sitten alas tultiin.


Sinna tapasi samalla reissulla myös ensimmäistä kertaa kissoja ja kaneja. Isot tytöt eivät oikein ymmärtäneet pikkulikan leikkiehdotuksia (ja joo, ehkä ne olis muutenkin olleet vähän isoja painikavereiksi...), joten riemu oli suunnaton, kun löytyi omankokoisia tyyppejä. Isojen tyttöjen perässä leikittiin pallonhakua. Sinna kävi täysin vailla minkäänlaista itsesuojeluvaistoa hakemassa palloa Scn suusta, kunnes kyllästyi raahaamaan suurta pallukkaa ja kävi hakemassa paremmin suuhunsa sopivan omenan. Heittelin sitä ja tyttö kyllä lähti perään, mutta ei se ihan vielä tainnut hokata, että sen voisi tuoda mulle takaisinkin.. :D


Se toinen, Sinnan mielestä ehkä vieläpä mukavampi tapaaminen oli riehakas jälleennäkeminen velipoika Dinon kanssa. Dino saapui sunnuntaina Johannan kanssa piristämään meidän päivää ja riehumiseksihan se meni. :) Sisarukset vilkuilivat toisiaan ehkä minuutin miettien, että hmm.. jotain tuttua tuossa taitaa olla.. Sen jälkeen Sinna aloitti hirmuisen ärinän ja tahtoi alkaa painihommiin. Kipitimme talon taakse, jossa on rauhallinen nurmipläntti ja päästimme tyypit irti. Leikki alkoi Sinnan yliotteella, mutta Dino sai melko pian jutun juonesta kiinni. Dinolla on kotona vanhempi whippetkaveri, joten se on varmaan oppinut hillitsemään itseään ja puhumaan koiraa paremmin, kuin Sinna, jolla ei tunnu vielä olevan juuri käsitystä siitä, kuinka täysillä kannattaa kenenkin naamaan juosta... :D (Kovin nätisti tyttö kyllä kelli selällään noita Porvoon tyttöjä moikatessaan, mutta hetken päästä olisi jo kiivennyt naamalla, ellei häntä olisi muistutettu elämän realiteeteista niin omistajien kuin koirienkin puolelta.)

Sinna muisti selkeästi vanhat painiotteet... ;) Tässä kuva muutaman viikon takaa pentulaatikosta:

Oli kyllä hauska tavata Dino ja kuulla, että samoissa vaiheissa mennään kehityksessä (lukuunottamatta Dinon häntää, joka on kyllä kehittynyt aivan omaa tahtiaan! hirrrrveän pitkäksi!). Molemmat pennut osaavat jo teoriassa istua ja mennä maahan.. siis ellei ole sillä hetkellä mitään kiinnostavampaa tekemistä. Dino oli hurmaava herrasmies ja alun kohteliaan pidättyväisyyden jälkeen antoi kyllä Sinnalle kyytiä. :)

Vähän alkoikin jo väsyttää...

Sinnan vauhdilla ei liene yllätys, että meillä on jo ensimmäinen taisteluvamma. Porvoossa huomasin tytön vähän nostelevan toista takatassua (sitä, jossa on kaksi valkoista varvasta), mutta silloin ei huomattu mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Parin päivän päästä Kati tuli käymään ja huomasi tytön yhden varpaan olevan turvoksissa. Epäilynä siis joko nivelsidevamma tai hiusmurtuma. Aika vähän tuo on kuitenkin tassua varonut (paitsi että painiessaan Dinon kanssa sai tietysti samaiseen varpaaseen verestävän naarmun, jonka jälkeen varvas oli loppupäivän vähän kipeä.) Turvotus ei ole itsellään laskenut toistaiseksi, mutta ei pahentunutkaan. Seurailemme siis tilannetta ja lääkäri saa katsoa sitä reilun viikon päästä, kun mennään hakemaan rokotuksia.
(Tässä vähän osviittaa siitä vauhdista, jota tyttö pitää... ei ihme, että havereitakin mahtuu mukaan.)

Sinnan viikkoon on luonnollisesti kuulunut myös ihmissukulaisvisiittejä, onpa hän päässyt mummilaan yökyläänkin (terveisiä vaan Sinnafani nro1:lle ja nro2:lle!). Vanhemmat taitavat olla melko myytyjä pikkuneidistä, ainakin päätellen (mummilan) lelulaatikon alati nopeutuvasta täyttötahdista. Melkein jäi isältä Idolsitkin katsomatta, kun oli parempaakin tekemistä koiralle leperrellessä.. :)

Loppuun vielä kukkien kera "parane pian"-terveiset Nuppu-äidille, joka oli katkaissut jalkansa ihan katki poikki kotipihassa telmiessään. :( Pidämme peukkuja ja (turvonneitakin) varpaita pystyssä, että Nupun jalka paranisi hyvin ja äippä pääsisi vielä juoksentelemaan vähintään omaksi iloksi, ellei jalasta enää kilpakalua tule.