Lumi tuli

Niin se on satanut Espooseenkin ensilumi. Sitä tuntuu tänä vuonna riittävän! :) Kaikki eivät lumesta niin piittaa, mutta minusta on ihanaa, kun yölläkin näkee eteensä ja vaikka kuinka olisi kengät täynnä lunta ja häntäluu murskana, niin on se sen arvoista.

Raahasin Sinnan viime viikolla ulos heti kun ensimmäiset hiutaleet alkoivat taivaalta putoilla. Tyttö ei ihan tainnut tajuta mistä oli kyse.. ja ollakseni rehellinen, ei se niin kovin ihmeellinen sade lopulta ollutkaan, muuttui loskaksi saman tien kun maahan asti ehti.


Lähdin viikonlopuksi häävierailemaan Turkuun ja jätin Sinna vanhempieni hoteisiin. Ja sittenhän sitä lunta tulikin oikein urakalla. Sinna ei kuulemma ollut järin innostunut lumimyrskystä, vaikka hiutaleita olikin leudommassa säässä kivaa jahdata. Päällä oli tietenkin mummin (toim. huom. minun äitini, Sinnan "mummi") tekemä nuttu, jossa on toistaiseksi vielä hieman kasvun varaa.. :)


Tänään palasin itse sivistyksen pariin ja lähdimme Sinnan kanssa ensi töiksemme rokotuksille. Tyttö olisi halunnut pussailla kaikkia eläinlääkäriasemalla pysähtyneitä, eikä edes tainnut huomata rokotusta. Eläinlääkäri katsoi turvonnutta varvasta ja totesi, ettei sitä kannata nyt kuvauttaa, koska sille ei kuitenkaan voisi mitään tehdä. Lopetan siis itsekin sen murehtimisen. Sydänäänet olivat kohdillaan ja purentakin sai kehuja. Tyttö painaa nyt 6.5kg. ..melkein tuplasti sen, mitä tullessaan!

Rokotusten jälkeen piipahdimme Tapiolan Stockkalle hankkimaan Sinnalle palkintolelua (vaaleanpunainen possu). Kaikki vastaantulijat olivat hyvin ihastuneita pinkkiasuiseen tyttöön, joka saikin pusutella lisää ja lisää ja lisää... Ehkä Sinnan elämän onnellisin päivä. :) Törmäsimme myös erääseen perheeseen, jonka kanssa jäätiin juttelemaan. Kertoivat käyvänsä Mankkaan vanhalla kaatopaikalla juoksuttamassa isovillakoiraansa ja otin vinkin ilolla vastaan. Eiköhän mekin sinne suunnata, kunhan nuo rokotukset saavat ensin vähän vaikuttaa.


Nyt illalla ollaan käyty tytön kanssa lumikävelyillä. Ulkona on ihanan rauhallista, kun missään ei liiku ketään ja katuvalot valaisevat lumista maisemaa. Sinna ei muista palella, kun pysytään koko ajan liikkeessä tai keksin sille tekemistä. Hurjan hauskaa on pyydystää lumikokkaretta, jota potkiskelen kävellessäni eteenpäin. Samoin olemme etsineet hangesta hiiruja (minä potkin lunta ja höpötän sekopäisenä "mikäsielläkatsomikäsielläononkosiellähiiru!onkohiiru!katso!missäon?!" ja Sinna pyörittelee päätään ja välillä hyökkää hankeen naama edellä). Sinnan tavaramerkiksi on muodostunut kasa lunta nenän päällä. :D Sitä nenää kun riittää ja se on tungettava joka paikkaan. Ihana Sinna. :)

Kepposia

Olin niin innoissani kertomassa kaikista kivoista koirakavereista, että unohdin neidin edesottamuksista puolet. Siis ne huonot puolet..

Meidän ensimmäisinä yhteisinä päivinä oli jo muutamat kakkakepposet, joista tännekin kerroin. No, ei kahta ilman kolmatta. Sinnalla on ihastuttava tapa heti kakattuaan rynnätä suu ojossa hotkimaan tuota tuoretta, lämmintä, höyryävää herkkua... useimmiten onnistun estämään nämä aikeet, mutta en toki aina toimi valonnopeudella. En ainakaan juuri herättyäni.

Eräänä aamuna (liekö tuo vielä ollut yötä, pimeää ainakin oli) heräsin tutuhkoon maiskutuksen soundiin ja heitin valot päälle, niin eiköhän tuo keppostelija vetele viimeisiä nokareita sanomalehtipediltä.. En sitten ehtinyt väliin. Jatkoimme tytön kanssa unia, minä yrittäen vältellä neidin hieman eau-de-caccalta tuoksahtavaa henkäisyä ja vielä mukavampia pusuyrityksiä. Parin tunnin kuluttua herään siihen, että tyttö vääntelehtii ja pykii. Ehdin olla hetken kauhuissani, että nyt se tukehtuu johonkin, mutta turhaan. Ystävämme aamukakka oli vaan tulossa ulos niin sanotusti väärästä päästä. Siinä se oli sitten lakanalla. Ja olisi mennyt vielä toisen kerran kierrätykseen, ellen olisi ehättänyt väliin.

Lakana siis meni vaihtoon. Ja etteivät keppostelut loppuisi lyhyeen, oli tyttö pissannut sänkyyn sillä aikaa, kun tungin lakanaa pesukoneeseen. Myös uusi lakana kirvoitti pissantuoksuiset vastalauseet.. joten kyllä, sänkyyni on pissattu kahdesti. (sikäli kun tiedän..) Kolmas lakana oli kaiketi enemmän neidin mieleen, sillä sitä ei toistaiseksi ole silattu minkäänlaisilla uusilla tuoksuilla.

Niin. Kyllä meillä toki aamuöisin tehdään muutakin kuin pissitään ja kakitaan. Askartelu on myös ollut suuressa suosiossa:


YTV:n matkakortti oli se. Nauroivat minulle, kun vein sen palvelupisteeseen ja sanoin, että tarttisin vissiin uuden.... mokomat.

(edit: ei Sinna sittenkään pitänyt siitä kolmannesta lakanasta. :( hän taitaa pitää enemmän pitsistä, vanhanaikaista tunnelmaa on haettu pienin hampain lakanaa tuunaamalla..)

Koirakavereita ja jalkavammoja

Nyt on ollut hävettävän pitkä tauko bloggauksessa, johan tässä alkaa itsekin unohtaa mitä on tullut tehtyä ja nähtyä. Meidän piti Sinnan kanssa lähteä tänään Turkuun, mutta kuten kaikki dvd-projektit tähän mennessä, myös tämä nyt työn alla oleva, ei toimi. Olen koko päivän istunut koneella ja kiroillut hidasta etenemistä ja väärinpäin olevia kenttiä ja tuskastellut. No, ei niin suurta pahaa, ettei jotain hyvääkin, onpahan aikaa istua ja kirjoitella Sinnan kuulumisia. :)


Me ollaan oltu nyt reilu viikko kotosalla tytön kanssa, olen käynyt kaksi päivän keikkaa tekemässä tässä välissä, mutta muuten on ollut melko leppoisaa. Sinnan kohokohdat tältä ajalta olivat ehdottomasti kaksi tapaamista koirakavereitten kanssa. Ensin lähdimme Porvooseen tapaamaan Terhiä, Outsaa, mummista ja rinsessoita.

Tässä kuvassa esiintyy kolme pyllyä ja Sinna. Kolme pyllyä kuuluvat em. koiruuksille ja käsi Outsalle. Kävimme siis metsässä kävelemässä ja Sinna yritti parhaansa mukaan pysyä isompien perässä. Maasto tuotti ajoittain vaikeuksia, kun noin 15cm korkea varvikko näytti sinnaperspektiivistä hyvin korkealta esteeltä, jonka yli täytyi hypätä.. ja nenälleenhän sitä sitten alas tultiin.


Sinna tapasi samalla reissulla myös ensimmäistä kertaa kissoja ja kaneja. Isot tytöt eivät oikein ymmärtäneet pikkulikan leikkiehdotuksia (ja joo, ehkä ne olis muutenkin olleet vähän isoja painikavereiksi...), joten riemu oli suunnaton, kun löytyi omankokoisia tyyppejä. Isojen tyttöjen perässä leikittiin pallonhakua. Sinna kävi täysin vailla minkäänlaista itsesuojeluvaistoa hakemassa palloa Scn suusta, kunnes kyllästyi raahaamaan suurta pallukkaa ja kävi hakemassa paremmin suuhunsa sopivan omenan. Heittelin sitä ja tyttö kyllä lähti perään, mutta ei se ihan vielä tainnut hokata, että sen voisi tuoda mulle takaisinkin.. :D


Se toinen, Sinnan mielestä ehkä vieläpä mukavampi tapaaminen oli riehakas jälleennäkeminen velipoika Dinon kanssa. Dino saapui sunnuntaina Johannan kanssa piristämään meidän päivää ja riehumiseksihan se meni. :) Sisarukset vilkuilivat toisiaan ehkä minuutin miettien, että hmm.. jotain tuttua tuossa taitaa olla.. Sen jälkeen Sinna aloitti hirmuisen ärinän ja tahtoi alkaa painihommiin. Kipitimme talon taakse, jossa on rauhallinen nurmipläntti ja päästimme tyypit irti. Leikki alkoi Sinnan yliotteella, mutta Dino sai melko pian jutun juonesta kiinni. Dinolla on kotona vanhempi whippetkaveri, joten se on varmaan oppinut hillitsemään itseään ja puhumaan koiraa paremmin, kuin Sinna, jolla ei tunnu vielä olevan juuri käsitystä siitä, kuinka täysillä kannattaa kenenkin naamaan juosta... :D (Kovin nätisti tyttö kyllä kelli selällään noita Porvoon tyttöjä moikatessaan, mutta hetken päästä olisi jo kiivennyt naamalla, ellei häntä olisi muistutettu elämän realiteeteista niin omistajien kuin koirienkin puolelta.)

Sinna muisti selkeästi vanhat painiotteet... ;) Tässä kuva muutaman viikon takaa pentulaatikosta:

Oli kyllä hauska tavata Dino ja kuulla, että samoissa vaiheissa mennään kehityksessä (lukuunottamatta Dinon häntää, joka on kyllä kehittynyt aivan omaa tahtiaan! hirrrrveän pitkäksi!). Molemmat pennut osaavat jo teoriassa istua ja mennä maahan.. siis ellei ole sillä hetkellä mitään kiinnostavampaa tekemistä. Dino oli hurmaava herrasmies ja alun kohteliaan pidättyväisyyden jälkeen antoi kyllä Sinnalle kyytiä. :)

Vähän alkoikin jo väsyttää...

Sinnan vauhdilla ei liene yllätys, että meillä on jo ensimmäinen taisteluvamma. Porvoossa huomasin tytön vähän nostelevan toista takatassua (sitä, jossa on kaksi valkoista varvasta), mutta silloin ei huomattu mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Parin päivän päästä Kati tuli käymään ja huomasi tytön yhden varpaan olevan turvoksissa. Epäilynä siis joko nivelsidevamma tai hiusmurtuma. Aika vähän tuo on kuitenkin tassua varonut (paitsi että painiessaan Dinon kanssa sai tietysti samaiseen varpaaseen verestävän naarmun, jonka jälkeen varvas oli loppupäivän vähän kipeä.) Turvotus ei ole itsellään laskenut toistaiseksi, mutta ei pahentunutkaan. Seurailemme siis tilannetta ja lääkäri saa katsoa sitä reilun viikon päästä, kun mennään hakemaan rokotuksia.
(Tässä vähän osviittaa siitä vauhdista, jota tyttö pitää... ei ihme, että havereitakin mahtuu mukaan.)

Sinnan viikkoon on luonnollisesti kuulunut myös ihmissukulaisvisiittejä, onpa hän päässyt mummilaan yökyläänkin (terveisiä vaan Sinnafani nro1:lle ja nro2:lle!). Vanhemmat taitavat olla melko myytyjä pikkuneidistä, ainakin päätellen (mummilan) lelulaatikon alati nopeutuvasta täyttötahdista. Melkein jäi isältä Idolsitkin katsomatta, kun oli parempaakin tekemistä koiralle leperrellessä.. :)

Loppuun vielä kukkien kera "parane pian"-terveiset Nuppu-äidille, joka oli katkaissut jalkansa ihan katki poikki kotipihassa telmiessään. :( Pidämme peukkuja ja (turvonneitakin) varpaita pystyssä, että Nupun jalka paranisi hyvin ja äippä pääsisi vielä juoksentelemaan vähintään omaksi iloksi, ellei jalasta enää kilpakalua tule.

Yksin kotona 9

Mulla alkoi työkeikka perjantaina ja hommia riittää ensi sunnuntaihin asti. Leffahommissa varsinkin kuvauspäivät venähtää yleensä sinne 10h tietämille (+matkat), joten Sinna on saanut käyttöönsä muutamia au-paireja. :) Kiitos Suvi, Saara, Riikka, Jenni, Anna, Tuula ja Vili, että olette apuna!


Tyttö ei ole osoittanut minkäänlaisia merkkejä eroahdistuksesta. Lähtiessä saattaa kuulua hieman ininää, mutta pian hän tuntuu keksivän omaa tekemistä. (mm. käsikirjoituksen syöminen..) Kotiintullessa on useimmiten vastassa juuri unilta herännyt pöllämystynyt pentunen. Tänään meillä oli toistaiseksi pisin yksinoloaika, kun en hankkinut aamulle hoitajaa lainkaan, vaan tyttö sai viihtyä viisi tuntia aivan yksinään. Aika oli ilmeisesti kulutettu nukkumalla ja voimia keräämällä, sillä virtaa riitti iltasella melko paljon..

(tällaiseen vankilaan se mamma munt päivisin jättää... ;<)

Kävimme iltasella viemässä Annalle avaimet huomista koiravahtikeikkaa varten ja samalla hoidimme pahimman kaahotuspurun juoksuttamalla tyttöä pihamaalla. Tällä hetkellä lattialla tuhiseekin hyvin väsynyt ja elämäänsä tyytyväinen koiralapsi. :)

Sinna on alkanut saada uutta muotoa. Tyttö on parissa viikossa kasvanut ihan silmissä ja aina työpäivän jälkeen ihmettelen, että joko se on tässäkin välissä taas venähtänyt. Vatsalinja alkaa muotoutua uudelleen, alun pennunpyöreys alkaa jo vähän väistyä. (Yritän kyllä syöttää sitä minkä kerkiän, mutta ei aina vaan maistu!)


Sinna maistoi eilen perunamuussia, kurkkua ja puolukoita, jotka kaikki upposivat mitä suurimmalla ruokahalulla. Ruokana käytämme kasvattajan suosittelemaa Royal Caninin penturuokaa, jota menee myös namipaloina (..mistä syystä se ei ehkä ruoka-aikaan niin enää maistukaan). Lisukkeina on milloin mitäkin sattuu kaapista löytymään, maksamakkaraa, piimää, kinkkua ja jugurttia yleensä.

---

Kaikkia dramaturgian perusperiaatteita vastaan rikkoen lopetan tämän postauksen tähän. Minua vaan nukuttaa niin paljon, etten jaksa olla enää tarinankerronnallinen. :) Hyvää yötä.

Ai niin.

Miksi kaikki meidän kuvat näyttää tältä?

Tuunausta

Tiistaina saimme iloisen yllärin postissa. Ideavintistä tilatut nimilaatat tulivat nätisti kirjekuoressa kotipostiluukkuun saakka. Tilasin laatat heti perjantaina nimen varmistuttua - siis joskus klo 23 jälkeen.

Sinna oli myös uudesta, kepeämmästä laatasta tyytyväinen, ulkoilukin on helpottunut hieman (jostain syystä on kauhean vaikeaa juosta ulkona kolmella jalalla, raapien yhdellä pantaa...).

Tiistain ja keskiviikon aikana Sinna on saanut monta uutta ystävää. Piipahtamassa ovat käyneet niin Juulia, Anna, Antti kuin Outsakin, joten vipinää on piisannut. Ensi viikolla vähän rauhottuu, vaikka mun työkeikka vähän rytmiä sekoittaakin. Onneksi asuu monta ihanaa koiravahtia ihan lähiseuduilla, niin tyttö ei joudu kovin montaa tuntia olemaan yksin kerrallaan. Toistaiseksi yksinolot ovat sujuneet vallan hyvin, yleensä kotoa on löytynyt nukkuva pieni koira, eikä mitään hajotettua. Pitää koputtaa puuta.

Anna ja Sinna.Antti ja Sinna.

Äiti oli tuunannut mun sohvaan suojapäälliset, jotka tänään kiskoin sohvatyynyjen päälle. Sohvat saivat siis uuden, sinisen sävyn ja vähän viimeistellymmän ulkoasun, kuin tähänastinen huolettomasti levitelty kangas. (No joo, ei ne ehkä vieläkään ihan suoraan Innosta ole..)


Tuunauspuuhista innostunut Sinna päätti antaa hänkin oman panoksensa sisustukseen:


(Äiti ihmetteli vielä pari kuukautta sitten, miksen ole hankkinut uutta mattoa olohuoneeseen.. :D No, äiti, syy on siinä, ettei hyvää mattoa kannata roskiin heittää! Otetaan siis 1 kpl koiranpentuja ja 1 kpl mattoja ja ongelma on pian ratkaistu!)

Edellisessä kuvassa näkyvä pikkusohva on pikkutiikerin suuri suosikki. Sohvan selkänojalla seisten näkee melko hyvin koko olkkariin ja siinä keikkuessa on hauska katsoa meikäläisen kauhistunutta ilmettä, kun hypähdän kädet ojossa ottamaan vastaan epävarmana horjuvaa pikkukoiraa...

Selkänojakeikkumista harrastettiin aiemmin päivällä noin 3 minuutin välein, joten päädyin siihen, että asialle täytyy tehdä jotain. Kasasin sohvan taakse tyynykasan ja rohkaisin tyttöä hyppäämään, kun se kerran oli turvallista. Hirveän vapinan saattelemana tyttö valuttautui selkänojalta tyynyille, jonka jälkeen houkuttelin tekemään saman uudestaan. Toisella kertaa selkänoja ei enää tuntunutkaan ihan niin mielenkiintoiselta paikalta... ja kolmannella kerralla tyttö päätti luovuttaa, katsoi minua alta kulmain ja totesi, ettei keikkuminen sittenkään ollut kovin mielenkiintoinen harrastus... ja siitä lähtien on sohvalta poistuttu suosiolla sitä lyhyempää reittiä pitkin.

En tiedä kuinka oikeaoppinen koirankoulutustapa tämä on, mutta ainakin tuntui tiikerille toimivan. Mitenhän saisi pikkuneidin vielä vakuutettua siitä, että hänen loikkaominaisuutensa eivät vielä ole tarpeeksi kehittyneet keittiönpöydälle hyppäämiseen..? Pitänee alkaa kartoittaa lähistön agilitymahdollisuuksia, josko pääsisi jonon hänniltä jo ehkä kahden vuoden iässä treeneihin asti.. Kyllä pääkaupunkiseudulla on sitten mukava asua!

(ps. Tutustuimme tänään imuriin, joka pelotti aluksi ihan hirveästi ja sitten vähän vähemmän. Lopulta Sinna uskalsi ottaa napuja myös hurisevan imurin päältä. On se rohkea tyttö!)

Aamuriehu..

..on vallannut asuntoni.

Käytiin tovi sitten ulkoilemassa ja olikin jännää. Metsästä tuli iso saksanpaimenkoira, joka sanoi "tuh", siis siellä 20 metrin päässä. (haukumme tällä hetkellä pupulelulle sängystä käsin) Sinna sanoi "juoksen karkuun", mutta onneksi iso hurtta ymmärsi vaihtaa suuntaa, joten reipas tyttösemmekin uskalsi jatkaa matkaa, kehujen kanssa tietenkin. (nyt tarkastellaan tukkani pysyvyyttä ponihäntää kiskomalla) Heti melkein perään meni ohitse vielä auto ja taas oli vähän jännää, mutta ei sekään kauaa jaksanut ihmetyttää. Kotipihassa oli käynnissä oleva auto, jonka ohitus vaati pari napua ja iloisia kutsuja, mutta sekin onnistui. Jäimme kytikselle ja varmistimme, että tuo hävytön tunkeilija poistuu kerrostalon pihasta. Liikkuva auto herätti enemmän kiinnostusta kuin pelkoa, ainakin turvassa jalkojen juuressa napuja maistellen. (lakanan alta paljastuu ehkä suuri leluaarre, jos kaivan tarpeeksi kovasti)

Huomasin vasta nyt, että tässä pitää erikseen sallia yleinen kommentointi, eli nyt siellä on raksi niin, että rekisteröitymättömätkin saavat sanoa hei, jos tahtovat. (ainakin meistä se olisi vallan mukavaa.) :)