B-day, uusi elämä

Keskiviikkona 15.10. lähdimme viime hetken paniikkiostosten jälkeen liikenteeseen. Mukaan lähtivät pikkusisko ja äiti, joille molemmille oli uskottu vastuutehtävä. Sisko toimi valokuvaajana ja äiti autokuskina.

Perillä Kiiturin kennelissä tapasimme seitsenpäiseksi kutistuneen sisarusjoukon, jotka kilvan koittivat loikkia pentuaitauksen laitojen yli vieraita tervehtimään - siis kaikki muut paitsi pikkutiikeri, joka istui keskellä lattiaa selkä meihin päin, eikä ollut huomaavinaankaan.

Kasvattaja Tarja antoi Beislan syliini ja tyttö tärisi jännityksestä pitkän aikaa ennen kuin alkoi rauhoittua. Viimeisen punnituksen (3480g!) jälkeen lähdettiin varovaiselle tutkimusmatkalle (joka hetken päästä suoritettiin kaahottamalla huoneesta toiseen). Pikkutiikerin löytöretkien aikana teimme Tarjan kanssa paperityöt ja kävimme läpi käyttöohjeita sekä lisäosia, kuten solmulelut, peti ja kuivatut jäniksenkorvat. Tarjan hyvästeltyä pikkuisen keräsimme tavarat ja itsemme ja lähdimme kohti kotia ja uusia seikkailuja.

(Mainittakoon tässä kohdin, että Espooseen voi ajaa Vihtijärveltä kolmea eri reittiä. Ensimmäinen, jonka ohitse ajoimme olisi ollut HankoHyvinkää-Vihdintie. Toinen, jonka ohitse ajoimme olisi ollut Hämeenlinnanväylä Helsinkiin. Kolmas, jonka sitten valitsimme oli Hämeenlinnan väylä Tampereen suuntaan, Nurmijärven liittymässä U-käännös ja nokka kotia kohti..)


Automatka meni rytmillä itku-hepuli-uni-hepuli-uni. Kotiin päästyämme tyttö epäröi ehkä minuutin verran, jonka jälkeen alkoi riehakas ralli ja uusien lelujen retuuttaminen. Suosikiksi muodostuivat kaikki vinkuvat kapistukset, joita vaanittiin ensin tovi ja sen jälkeen saalistettiin huikeilla loikilla ja tapporetuutuksilla. Välissä käytiin nuolemassa jokaisen perheenjäsenen naama vuorollaan. Leikeistä väsyneenä tyttö kävi välillä nukkumassa, jonka jälkeen palattiin lelujen pariin.

Ensimmäinen yö meni melko rauhallisesti puoli kuuteen asti, jolloin tyttö itki vähän, kun ei päässyt sänkyyn nukkumaan (tai aina kun loikka onnistui, nostettiin hänet kylmästi alas...), pian uni kuitenkin voitti taas oman pedin turvassa.

Torstai oli ensimmäinen kokonainen päivä uudessa kodissa. Ulkona kävimme vasta turvassa takin sisällä kuikuilemassa. Ensimmäisellä kerralla tärisytti ja pelotti ihan hirveästi jo ulko-ovella, toisella kerralla päästiin jo roskakatokselle asti, kunnes ohiajanut bussi sai pienen taas vähän kauhuihinsa. Hirvittävän reipas pikkutiikeri kaiken kaikkiaan on. Uusiin asioihin suhtaudutaan ensin varovaisella kunnioituksella, mutta seuraavalla kertaa jo juostaan täysillä päin (mm. pianoa..).

Illalla saimme vieraita. Jenni kävi ensin katsomassa tytön perään sillä aikaa kun kävin kiertämässä parit vakuutusyhtiöt tarjouksia kysellen. Terhi saapui pari tuntia myöhemmin ja hämmensi pikkutiikeriä ensin omenalla ja sitten masupärinällä. Terhin riehukäsittelyn jäljiltä kunto oli tämä:Illalla oli sateinen sää ja äiti kielsi ulkoilemasta, joten jätimme nurmikollatepastelut suosiolla seuraavalle päivälle.

Torstain vallitseva olotila (koiranpennun katselemisen riemun ohessa) oli tuskastus siitä, ettei tytöllä ollut vielä Oikeaa Nimeä. Beisla on vallan hyvä nimi, mikäli sen omaava henkilö on fiini ja sofistikoitunut, mutta.. niin. Ensimmäiset päivät nimenä toiminut "Hei-älä-syö-sitä" ei sekään tuntunut toimivalta pysyvänä ratkaisuna. Nimiasia jäi siis edelleen hautumaan. Nimituskan lisäksi koin muitakin uusia tunteita - en ole koskaan tiennyt kuinka ylpeä voi olla siitä, että joku kakkaa paperille. :)