Sänkysi on linnani

Perjantai valkeni tasan kello seitsemältä, kun heräsin pikkutiikerin havahtumiseen. Pelko siitä, että tyttö kiipeäisi yöllä sänkyyn ja satuttaisi itsensä pudotessaan sieltä alas oli saanut minut kasaamaan lattialle kasan peittoja, koska en jaksanut illalla hakea kellarista tarkoitukseen paremmin sopivaa patjaa. Tiikeri oli minua nopeampi ja ehti tehdä ensimmäiset pissat paperille ennen kuin sain vaatteet päälle ja itseni organisoitua ulos. Siirsimme siis nurmikkotutustumista myöhempään.

Aamupalan ja parin tunnin jatkounien jälkeen olin vahingosta viisastuneena hieman nopeampi ja lähdimme yhdessä roskienvientireissulle. Tiikeri matkusti puseroni sisällä roskakatokselle ja tärisi hieman, enemmän jännityksestä kuin kylmästä, sillä sää oli melko leuto, eikä sadekaan haitannut. Roskareissun jälkeen jäimme istuskelemaan penkille ja tytön osoittaessa kiinnostusta ympäröivään maailmaan, annoin hänen tutustua siihen ruohonjuuriperspektiivistä. Alussa tepastelu kostealla nurmikolla oli hyvin jännittävää ja turvallisin paikka olikin jalkojeni juuressa. Hetken kuluttua rohkeutta oli kerätty sen verran, että saimme käveltyä talon päätyyn, jossa tyttö pissasi ensimmäistä kertaa ulkona, käsittämättömän suurten aplodien siivittämänä, luonnollisesti. (Kuvia ei tapahtumasta ikävä kyllä ole, vaikka uskon, että ne olisivat kaikkien mielestä erittäin kiinnostavia... katselisin itsekin erittäin mielelläni kuvia lastenne ensimmäisistä pottapisseistä... tai sitten en.)

Päivän agendaan kuuluivat myös ensimmäiset yksinoloharjoitukset. Töihin joudun palaamaan jo ensi viikon perjantaina, joten tytön on syytä alkaa opetella itsenäistä elämää. Pieniä parin minuutin oven taakse jäämisiä olimme harjoitelleet jo edellisenä päivänä, näkyvimpänä tuloksena jyrsitty olohuoneen matto.

Ensimmäinen harjoitus kesti noin vartin, kun kävin suihkussa suljettujen ovien takana. Yhtään itkua ei kuulunut ja takaisin tullessani kohtasin seuraavan näyn:


Tyynen rauhallisena makoili pikkutiikeri keskellä sänkyä aivan kuin ei koskaan olisi muuta tehnytkään! "Ai siis mihin oli kiellettyä mennä?" Kovin suurta tuskaa ei poissaoloni siis ollut aiheuttanut.

Seuraava koetinkivi oli käyntini lemmikkieläinkaupassa. Aiemmin hankkimani hihan oli sen verran iso, että se aiheutti ulkoillessa huomattavaa hankaluutta, joten ostoslistalla oli ohuempi remmi (saattoi sinne kassiin yksi vinkulelukin eksyä..). Palatessani oli tyttö tyynesti omassa sängyssään nukkumassa. En löytänyt mitään raadeltua, joten oletettavasti hän ei edes huomannut katoamistani. Uusi yritys siis. Vakuutuspapereiden vienti Tapiolan toimistoon vei jo huomattavasti enemmän aikaa, mutta tälläkin kertaa vastaanotto oli rauhallinen. Eroahdistusta ei siis ainakaan tähän mennessä havaittavissa.

Päivän isoin asia oli ehkä ensimmäinen automatka. Suvi tuli Turusta ja lähdimme uhkarohkeina yhdessä autolla vastaan. Matka juna-asemalle ei ole suunnaton, mutta toisella kädellä nameja pelkääjän paikan jalkatilaan syytäen ja koiraa hienoksi tytöksi kehuen, ei keskittymiseni ajamiseen ehkä ollut täydellistä. Menomatka meni sen suuremmitta kommervinkeittä ja tulomatka sujui jo hyvin paljon hienommin Suvin ottaessa nappula-automaatin paikan. Sen verran paljon taisi nameja mennä, ettei kello viiden ruoka kotona oikein maistunut.

Automatkan jännitys purkautui tähän mennessä ehkä railakkaimpina iltahepuleina. Siinä vaiheessa, kun tiikeri keilasi päin keittiön ruokaryhmää ymmärsin, että on vissiin aika rauhoittua. Silittelyjen ja himmennettyjen valojen saattelemana lähti nuori neiti unten maille ja saimme itsekin pienen hengähdystauon.

Neiti Tiikeri tutustui perjantaina myös tietokoneeseen ja sen päästelemiin omituisiin ääniin suurella mielenkiinnolla. Tytön nukahdettua aloinkin väsätä iltapuhteikseni tätä blogia. Alkuihmetyksen laannuttua saattaa kirjoitustahtikin vähän hiljetä, mutta nyt on vaan niin paljon uusia asioita päässä, että pitää kaikki purkaa tekstiksi. Ja täytyyhän sitä päästä noita kuviakin levittelemään.. :)

Perjantain suurin saavutus omalta osaltani oli se, että tyttö sai vihdoin ihan oikean nimen. Kaikista päässä pyörineistä nimistä päädyin lopulta Sinnaan, joka tuntuu sopivan tytölle kuin nenä päähän. Iltaulkoilulla pääsin siis kehumaan tyttöä nimellä, kun pissi tuli taas oikeaan paikkaan. Kakka sen sijaan löytyi makuuhuoneen lattialta noin klo 01.02, kun astuin pimeässä sen päälle. No, ei aina voi onnistua. Huonoin puoli tässä oli se, että päässäni alkoi soida Agit propin biisistä kohta "sinun täytyy astua johtoon", tosin hieman eri sanoilla...

Neitiä ei tunnu pitelevän poissa sängystä enää mikään ja koskapa minulla ei varsinaisesti ole mitään sitä vastaan, päädyin vuoraamaan lattian tyynyillä, jotta mahdollinen suunnittelemattomampikin laskeutuminen sujuisi pehmeästi. Hyvin hienosti Sinna kyllä osaa jo sukeltaa sängyltä oman pedin kautta maahan. Olen neidistä hyvin ylpeä.